Oripään MÄKIMATTILAT
2. SUKUJUHLA ja 1. SUKUKOKOUS ORIPÄÄN MÄKIMATTILASSA 9.7.2017
Suuret kiitokset juhlaväelle, te teitte sen!
Tätä juhlaa tullaan muistelemaan vielä pitkään.
Saimme kokoontua Oripäässä esivanhempiemme niin lapsuuden leikkipaikoilla kuin nuoruusvuosien töihinopettelemiskentillä ja työsaroilla.
Ihan kuin olisi hetkittäin kuulunut sitä paljon puhuttua "historian siipien havinaa".
Paikalla sunnuntaipäivänä oli 121 sukumme jäsentä. Isolla prosentilla joukkomme aktivoituu aina kahden vuoden välein.
Taisi olla siihenastisen kesän komein päivä, sää siis suosi meitä jälleen aurinkoisesti.
Oli vaihtelevaa ohjelmaa ja useita hienoja esiintyjiä, saimme myös herkullista ruumiin ravintoa.
Ihan huomiota herättävänä positiivisena seikkana panimme merkille lasten, nuorten ja nuorten aikuisten ison joukon!
Samalla juhlimme myös vähän vanhempia synttärisankareita, täyskymppejä. Heitä joukostamme löytyi yhdeksän, ja heidät kaikki kukitettiin.
Varsinaisen juhlan jälkeen pidettiin historiallinen, ensimmäinen tämän sukuseuran varsinainen sääntömääräinen vuosikokous.
Osallistujia, jotka jaksoivat koko päivän ohjelman loppuun saakka, oli noin 60.
Hallitus sai teiltä luottamusta, ja jatkaa seuraavat kaksi vuotta samalla kokoonpanolla.
Ilmeisesti olemme tehneet jotain oikein!
Jäämme jo innolla odottamaan seuraavaa sukujuhlaa, joka pidetään vuonna 2019.
Raivatkaahan se sitten taas isolla joukolla kalentereihinne.
t: Juhlaterveisin sukuseuran hallitus
Sukujuhlakuvat Tarja Nurmio :

Tarja Lehtonen toivotti talonväen puolesta juhlakansan tervetulleeksi

Sukuseuran hallituksen puheenjohtaja Antti Mäkimattila puheenvuorossaan

Miinan sukuhaara

Oskarin sukuhaara

Faarilaiset
Muita juhliin liittyviä juttuja löydät täältä:
Alustavasti juhlista tiedotettiin 27.9.2016
Sukujuhla- ja kokouskutsu 7.6.2017
Juhlan ohjelmalehtinen (jota ei juhlaväelle jaettu jännityksen säilyttämiseksi)
Merja Hirvosen puhe sukujuhlassa
Aatami-hangon tarina
Taatan takomat -näyttely
Valokuvasivuston esittely pyöri kamarissa juhlan ajan
Kiitokset talonväelle
Menneiden sukupolvien muistolle - juhlapäivänä haudalle
Huom! Kaikki valokuvat (kuvaajat Tarja Nurmio ja Rauno Lehtonen) löytyvät sukuseuran valokuva-albumista kansiosta Sukujuhlat 2017
1. SUKUKOKOUS

Oikealla sukukokouksen puheenjohtaja Isto Kärkäinen ja vasemmalla sihteeri Timo Mäkimattila
Kokouksen esityslista
Toimintakertomus 2015-2016
Toimintasuunnitelma 2017-2019
Pöytäkirja